maanantai 29. huhtikuuta 2013

Making of

Tässä vielä nukke vaihe vaiheelta. Kokoa vauvalla on 5,5 cm.

Lähtötilanne. Nukella oli siis liimattuna tupsu tukkaa ja nuo vaatteet päälle. Ja hyvin olikin liimattu, kesti hetken irroitella niitä.


Tältä nukke näytti, kun vaatteet oli irroteltu. Liimaa oli hurjasti joka paikassa.


Liima oli onneksi vesiliukoista ja kylvyn jälkeen nukke näytti tältä. Jättikokoiset kuminauhasolmut häiritsivät suunnattomasti. En halunnut joutua pukemaan vauvaparkaa toppahaalareihin vain niiden takia.

 
Nuken päässä oli ammottava reikä. Vähän aikaa mietin, millä ihmeellä sen peitän, mutta loppujen lopuksi tuo reikä osoittautui hiusten asettelun kannalta oikein toimivaksi.


Raajoja kiinnipitävät kuminauhat korvasin silikoninauhalla. Tein solmut nauhan päihin ja liimasin solmukohdat raajojen nivelkohdissa oleviin koloihin sisäpuolelle, jotta ulkopuolelle ei jää möykkyjä. Raajat ovat siis edelleen liikkuvat.






Nuken tukan vuoksi koira joutui uhraamaan tupsun turkistaan. Liimasin ja teippasin tupsun kasaan ja työnsin teippipään nuken päässä olevaan reikään.


 Nukke näytti aika hurjalta hetken aikaa. Mies luuli, että olen tekemässä trollia. Itse taas ajattelin, että tuon vauvan vanhemmat varmaan tykkäävät vähän raskaammasta musiikista.


Liimaa ja saksia, sillä tuokin kuontalo talttui. Kyllähän tukka edelleenkin harottaa, mutta ei vauvan tukka liian siisti mielestäni saakaan olla.


Tarvitsihan vauva vaatteetkin. Aluksi olin ajatellut, että tuosta tulisi poika, mutta ihan selvä tyttöhän tuosta tulikin. Aina ei näemmä voi vauvan sukupuoleen vaikuttaa =) Tyttönen omistaa myös mekon, mutta näyttää se päällä turhan täyteen ahdetulta, joten olkoon vaipassa ja paidassa.


Näitä lisää! Oli meinaan niin ihanaa näpertelyä.

Pienenpientä

Kaikki alkoi yhdestä pienestä helistimestä.

Lähdin yhtenä viikonloppuna ystäväni seuraksi nukkekotimessuille. Ystävä harrastaa nukkekotinäpertelyä, itse olin mukana ihan vain seurana. Ainoa ostokseni oli kahden euron arpa, josta voitin 1:12 kokoisen helistimen. Eipä mennyt aikaakaan, kun olin päässäni kehitellyt helistimen ympärille jo kokonaisen huoneen. Siitä se sitten lähti, nukkekotihurahdus.

Viikonlopun messuilta mukaan tarttui helistimen tuleva omistaja. nukke ei kuitenkaan ollut sellaisenaan mieleeni. Kuka nyt ristiäismekossa lopun elämäänsä haluaisi maata? Niinpä pienet tuunailut olikin paikallaan.

Tällainen nukke oli ostettaessa:


 Ja tällainen siitä tuli. Raukka on vielä nakupellenä, seuraavaksi olisikin tarkoitus siirtyä vaatteiden pariin:


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Messuilua


Viikonloppuna Helsingissä oli messuja kerrakseen. Kierrettyä tuli outletexpo, lapsimessut, petexpo ja kädentaidot. Mukaan tarttui tavaraa ihan kiitettävästi.



Tapetinpaloja, erilaisia papereita, minisivellin, nukkekodin vauvanukke, pieniä simpukoita, fimo-massaa, puuputkiloita ja nukkekodin askarreltava koirakirja.

Mukana ollut ystäväni oli tehnyt minulle paketin, johon oli omien sanojensa mukaan laittanut "vähän jotakin pientä". Tällaisia ihanuuksia paketista paljastui:


Mittataulukko, erilaisia puutikkuja, muovitikkuja, piippurasseja, pinsetit, helmiä ja muita pikkukoristeita, pieniä lasipurkkeja, peilejä, nauhoja sekä pikkuruiset vaippapaketti, kirjoja, leluja ja tuttipullo. Nukkekotiharratusmateriaalia siis. Tässä vielä lähempää kuvaa noista ihanista minitavaroista:


torstai 11. huhtikuuta 2013

Projekti se tämäkin

Oli meinaan tekemistä. Ihan hirmuisen samanvärisiä suurin osa paloista, vaikka kuvassa näyttääkin, että vaihtelua olisi. Musta ankka, pöytä ja tumma tuoli olivat ainoat helpot kohdat, muita saikin sitten sovitella.

Kun 999 palasta on käytetty, on oikein kiva huomata, että yksi puuttuu.. Onneksi palanen löytyi, mistäs muualta kuin käsityökopasta. Nyt palapeli on kehyksissä seinällä. Loppu siis hyvin =).