keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Making of: Nukke pt 2.

Nukenteko jatkuu:

Seuraavaksi päällystin kangasosat vielä sukkahoususta leikatuilla suikaleilla.


Nukke sai kasvot ja hiukset. Hiukset tosiaan tein liimaamalla tuppoja keinohiusta päässä oleviin reikiin. Tyyli toimi ihan ok, mutta ehkä seuraavalle kerralle pitää kehitellä joku muu taktiikka. Kasvojen maalaaminen oli aikamoista piiperrystä. Kummasti kädet muuttuivat kömpelöiksi, kun tartuin minikokoiseen siveltimeen. Täysin tyytyväinen en ole lopputulokseen, mutta eiköhän tuo ensimmäisestä nukesta käy. Harjoittelu jatkuu =)


 Tässä nukke vielä puettuna. Hame on ommeltu käsin. Takki on virkattu, hihat ommeltu. Nappeina helmet. Sukat tuolle vielä pitäisi neuloa, en vain omista vielä tarpeeksi pieniä puikkoja.


Lopuksi kuvia, kun nukke tapaa ensimmäistä kertaa adoptiotyttärensä ;)


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Making of: Nukke pt 1.

Viimein uskaltauduin aloittamaan myös "täysikokoisen" 1:12 nuken tekoa. Ihan mutu-tuntumalla menin, keskeneräisistä nukeista nähtyjen kuvien perusteella sekä itseäni mittaillen. Tällaista siitä seurasi:

Ensin vuorossa oli pää. Pää ja raajat on muotoiltu Fimo-massasta.


Hyvistä hiustenlaittokeinoista minulla ei ollut aavistustakaan. Tuunaamallani vauvanukella oli ollut iso reikä päässään, johon hiustuppo oli helppo laittaa. Sitä ideaa soveltaen rei'itin sitten myös tämän nuken pään, tosin useammalla pikkureiällä. Näihin ajattelin liimata hiustuppoja. (Jälkeenpäin ajateltuna idea toimi ihan ok. Tosin reikiä olisi kannattanut olla vähän tiheämmässä, jotta kaljujen länttien paikkailu ei olisi ollut niin suuri projekti.)


Raajojen ja pään muotoilun ja paiston jälkeen vääntelin piippurassista vartalon muodon.


Liimasin pään ja raajat vartaloon ja annoin kuivua.


Sitten vielä pumpulia täytteeksi ja puuvillakangassuikaleita päälle.


To be continued...

torstai 23. toukokuuta 2013

Lelulaatikko

Miehen tyttö innostui kuullessaan, että saan oman nukketalon. Seuraavalla kerralla kun nähtiin, hänellä oli minulle tuliainen. Tyttö oli askarrellut lelulaatikon lastenhuoneeseen =) Saranat laatikkoon liimattiin vielä yhdessä.




tiistai 21. toukokuuta 2013

Ostoksia

Doloresilta oli "pakko" tilata aivan ihana kehto lastenhuoneeseen. Ja samalla sitten tuli tilattua pari muutakin pientä juttua.


Nukkiksen nukkekodin etuseinä siis avautuu ja sisällä on kuusi huonetta. Siinäpä sitten saa sisustaa oikeasti pienessä mittakaavassa. Arkku on aukeava ja tapani mukaan sitäkin oli pakko heti vähän muokkailla, eli nuo hopeanväriset teipit irroittelin ensimmäisenä.

Rautakauppavisiitillä eksyin poistolaattojen osastolle ja sieltä mukaan tarttui kaksi levyä mosaiikkilaattaa. Reilun euron maksoi per levy, joten näistä ei rahapussi paljonkaan keventynyt. Ehkäpä nukkiksen kylppäri tai keittiön lattia saa siis laatoituksen vielä jonakin päivänä =)


maanantai 20. toukokuuta 2013

Helmieläimiä

Viikonloppu kului askarrellessa helmieläimiä miehen tyttären (7v) kanssa.

Keltainen koala, kirjava nalle ja valkoinen lisko ovat minun käsialaani. Vihreä lisko ja punavalkoinen kilppari ovat tytön tekemiä. Kuvasta puuttuu vielä yksi lisko ja punatulkku, aikamoinen kasa niitä lopulta valmistui.

Hauskaa puuhaa, mutta kylläpä noihin saa kulumaan aikaa!

Ohjeita helmieläimiin poimin täältä.




perjantai 17. toukokuuta 2013

Vaatteita vaaville

Tarvitseehan vauva vaatteitakin.

Virkattu kietaisupaita ja samaan settiin tossut. Paita ei ole puettava, hihat ovat liian ahtaat. 


Ja riisumisoperaation seurauksena tuhoutuneen kastemekon tilalle tarvittiin uusi. Allehan kuuluu tietenkin pukea valkoinen potkari, eikä pinkkiä vaippaa. Mekossa on takana kiinnitys helminapilla ja nauhalla.



keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Puro-tunika

Jotta elämä ei ihan vaan nukkisteluksi mene, niin esittelenpä välillä äidin ja minun talvisen yhteisprojektin. Äiti siis teki helman, minun tehtäväkseni jäi tuo yläreunan kaarroke.

Jälkeenpäin ajateltuna raitojen kannalta olisi ollut hyvä tehdä tunika kokonaan pyörönä. Noh, seuraava on jo puikoilla, tällä kertaa ilman sivusaumoja.

Ohje: Kaarroketunika
Lanka: Novita Puro





tiistai 14. toukokuuta 2013

Nukketalon nuken nukke

Eli nukketalon nukkehan tarvitsee tietenkin omankin nuken! Ja nuken nukke vaunut. Oikeasti olen haaveillut jo jonkin aikaa siitä, että tekisin nuken ihan alusta alkaen. En kuitenkaan vielä uskaltautunut mitään isompaa kokeilemaan, niin tein sitten tuollaisen miniversion. Jostainhan se on alettava.

Nukke on tehty fimosta rautalangasta taivutetun rungon ympärille, kasvot on piirretty ihan vaan tussilla ja hiukset on keinohiusta.



Vaunut on tehty vessapaperirullasta ja pahvista. Sisusta on kangasta ja reunat on huoliteltu pitsein ja satiininauhoin. Pyörät on liimattu paikoilleen, ne eivät siis pyöri. Työntöaisa on taivutettu rautalangasta ja päällystetty kieputtamalla lankaa ympärille. Keskelle on pujotettu ontto, pyöreä puukapula.




lauantai 11. toukokuuta 2013

Lastenhuone

Nukketalo on edennyt hitusen, tapetteja olen repinyt ja onpa yksi huone jo saanut uudetkin tapetit. Eilen kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Papruksessa  (miten olenkin voinut ohittaa huomaamatta tuon kaupan aiemmin, se on ollut siinä jo kuulemma 10 vuotta!) ostamassa lisää ihania kuviopapereita tapeteiksi. Taloon on valmistunut myös paljon pikkutavaraa ainokaisen asukin tulevaan huoneeseen. Tavarat kuitenkin esitellään myöhemmin, tässä (kattolistoja vaille) valmistunut lastenhuone:


Ja paperiostokset. Ihanasta Oz-printistä tulee aivan selvästi tauluja lastenhuoneeseen!:







sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Talo

Kun hurahdetaan, niin hurahdetaan sitten kunnolla, eikö vaan?

Tällaisen ihanuuden kävin tänään hakemassa Annelta:


Katto ja etuseinät ovat vielä irti. Pinnat tuossa laitan uusiksi, vaikka vanhat ovatkin todella siistit. Pitää vain päästä toteuttamaan omaa näkemystä =).


Molemmat kissat omivat jo tuon alakerran keskimmäisen huoneen. Siinä samalla ratkesivat sisustusongelmat, eihän tuonne enää muuta mahdu. Ei varmaan kannata laittaa taloon mitään irtotavaraa ennenkuin etuseinät ovat paikallaan. Sen verran hyvin nuo kaksi tuolla viihtyvät.


Buzzausta

Sitten jotain ihan muuta. Tuotearvostelu Maximin urheiluravinteista.

torstai 2. toukokuuta 2013

Häälahja

Ystäväpariskunta meni naimisiin vähän aikaa sitten. Pakettiin valmistui (viime tingassa) parilapaset, kuinkas muutenkaan =).

Lapasten malli on jälleen omasta päästä. Ohje kuvioon on täältä: Ailin lapaset. Malli oli helppo tehdä, joskin se vetää mielestäni pintaa aika paljon kasaan. Työ siis eteni hitaammin kuin olin kuvitellut. Lisäksi lapasia piti pari kertaa purkaa ja väliin lisätä silmukoita, koska niistä oli tulossa liian kapeat. Kuvio tekee lapasista aika paksut, tarkenee kovemmillakin pakkasilla. Lankana käytin jälleen 7 Veljestä.


Tältä näytti koko paketin sisältö: