torstai 28. marraskuuta 2013

Lisää kasveja ja kirjoja

Kerhon hortonomeilun jälkeen piti vielä kotonakin yksi kasvi askarrella. Reaalimaailmassa ei tuolla taida vastinetta olla, mutta onko sen niin väliäkään.


Eilisen nukkiskursseilun jäljiltä Tuhkimot saivat kirjahyllyyn seurakseen kaksi Nukkekodin koirakirjaa. Minikirjoja on niiiiin kiva tehdä!







sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kasveja

Tänään oli uuden nukkiskerhon ensimmäinen kokoontumiskerta. Aiheena oli kaiken maailman kasvit. Tällaisia syntyi:




Muut on tehty rautalangasta ja teipistä, mutta nuo liljat olivat valmiita. Niille en tehnyt muuta kuin liimasin purkkiin =D

perjantai 22. marraskuuta 2013

Nypläystyyny

Vähän aikaa sitten toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin rullamallisen nypläystyynyn! Mummulta sain aikanaa limppumallisen tyynyn sekä kasan nypylöitä, lankoja ja tarvikkeita. Rullatyyny on kuitenkin kätevämpi tietynlaisiin töihin ja nyt omistan myös sellaisen! Tyyny on paljon käytetty, mutta täysin toimiva ja ehjä, pintakangas on vähän kulahtanut (ja salamalla otetut kuvat sitä vielä korostavat), mutta se ei menoa haittaa.




Muutama vuosi sitten ostin käsityömessuilta muutaman erilaisen nypylän, ihan keräilymielessä =) Keskimmäinen on mummulta saadussa paketissa tulleita.


torstai 21. marraskuuta 2013

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Häälahja

On ollut pitkä hiljaisuus täällä blogin puolella, ja syy on se, että kaikki mitä viime aikoina on tullut tehtyä, on lahjoja tai joulukalenteriluukkuja. Ja koska luukkujen ja lahjojen saajat lukevat tätä blogia, en ole halunnut spoilata tulevaa. Nyt kuitenkin ajattelin vilauttaa yhtä tulevaa lahjaa, koska ainakaan minun tietääkseni lahjan saaja (eli oma mies) ei täällä käy vierailemassa. (Ja jos käyt, niin lopeta tämän postauksen lukeminen tähän! =) ). 












Eli kyseessä on häälahja miehelle. Kuvat olen meidän seurusteluaikamme kuluessa ottanut ja niistä teetin kuvakirjan. Tässä kurkistus muutamalle sivulle:






Kumma, miten sydämiä löytyykin joka puolelta =)