maanantai 29. huhtikuuta 2013

Making of

Tässä vielä nukke vaihe vaiheelta. Kokoa vauvalla on 5,5 cm.

Lähtötilanne. Nukella oli siis liimattuna tupsu tukkaa ja nuo vaatteet päälle. Ja hyvin olikin liimattu, kesti hetken irroitella niitä.


Tältä nukke näytti, kun vaatteet oli irroteltu. Liimaa oli hurjasti joka paikassa.


Liima oli onneksi vesiliukoista ja kylvyn jälkeen nukke näytti tältä. Jättikokoiset kuminauhasolmut häiritsivät suunnattomasti. En halunnut joutua pukemaan vauvaparkaa toppahaalareihin vain niiden takia.

 
Nuken päässä oli ammottava reikä. Vähän aikaa mietin, millä ihmeellä sen peitän, mutta loppujen lopuksi tuo reikä osoittautui hiusten asettelun kannalta oikein toimivaksi.


Raajoja kiinnipitävät kuminauhat korvasin silikoninauhalla. Tein solmut nauhan päihin ja liimasin solmukohdat raajojen nivelkohdissa oleviin koloihin sisäpuolelle, jotta ulkopuolelle ei jää möykkyjä. Raajat ovat siis edelleen liikkuvat.






Nuken tukan vuoksi koira joutui uhraamaan tupsun turkistaan. Liimasin ja teippasin tupsun kasaan ja työnsin teippipään nuken päässä olevaan reikään.


 Nukke näytti aika hurjalta hetken aikaa. Mies luuli, että olen tekemässä trollia. Itse taas ajattelin, että tuon vauvan vanhemmat varmaan tykkäävät vähän raskaammasta musiikista.


Liimaa ja saksia, sillä tuokin kuontalo talttui. Kyllähän tukka edelleenkin harottaa, mutta ei vauvan tukka liian siisti mielestäni saakaan olla.


Tarvitsihan vauva vaatteetkin. Aluksi olin ajatellut, että tuosta tulisi poika, mutta ihan selvä tyttöhän tuosta tulikin. Aina ei näemmä voi vauvan sukupuoleen vaikuttaa =) Tyttönen omistaa myös mekon, mutta näyttää se päällä turhan täyteen ahdetulta, joten olkoon vaipassa ja paidassa.


Näitä lisää! Oli meinaan niin ihanaa näpertelyä.

1 kommentti: